maanantai 14. syyskuuta 2015

Loppukatsaus

Valmistujaispäivä on siis jossain tuolla takanapäin, ja nyt ajattelin koulutoverin esimerkkiä seuraten tehdä jonkinlaisen loppukatsauksen näistä kahdesta vuodesta. Työstin tätä kirjoitusta monta viikkoa, kunnes päätin että nyt tämä on valmis julkaistavaksi.

Ryhmässämme oli värikästä porukkaa ja ihan kaikenikäisiä. Olin kolmanneksi vanhin ja ryhmämme yksinäinen susi. Koulutus oli aikalailla erilaista kuin mitä olin odottanut. Marimekko ja Vallila olivat ainoat sisustustekstiilivalmistajat jotka tiesin nimeltä, en tiennyt tämän alan maailmasta paljoakaan. Neulomisharrastus oli se, mikä innoitti hakemaan kouluun. Opiskelun aikana moni tuotemerkki todellakin tuli tutuksi. Toisen lukuvuoden alussa odotukset tästä viimeisestä vuodesta oli positiiviset. Lukuvuosi oli kuitenkin varsin raskas, jopa raskaampi kuin ensimmäinen vuosi. Parhaani kuitenkin tein, jaksamiseni rajoissa. Aina ei jaksaminen tahtonut riittää. Olisin ehkä voinut suoriutua kaikesta paremminkin. Mutta tämä nyt on vaan tällaista pohdintaa. Tärkeintä on että ihan kohtalaisen hyvä todistus on nyt kourassa, ja elämä jatkuu tästä eteenpäin vähän rauhallisempaan tahtiin, noin niin kuin lievästi sanottuna. Olen iloinen että aikoinaan pääsin tähän koulutukseen. Koululaukku on nyt tyhjennetty, pesty ja tungettu kaapin perukoille.

Olen oikeastaan aika kotikutoinen ja vanhanaikainen. Opiskelumaailman nuorten ja muodikkaiden kaupunkilaisten keskellä tunsin itseni ihan vieraalta planeetalta karanneeksi. Tykkään silti tämän päivän selkeistä ja pelkistetyistä kuvioista ja muodoista, ja pyrin suunnittelemaan tuotteistani sen mukaisia, heti ensimmäisestä jaksosta lähtien.

Juuri kun olin jättänyt taakseni suorituskeskeiset työt, jouduin jälleen tekemisiin tehokkuusajattelun kanssa. Kapinoin tehokkuusajattelua vastaan alusta loppuun. En yhtään osannut odottaa, että tekstiiliala olisi tänä päivänä sellaista. Esille tuli myös samaa tarkoittava sana, mutta jolla on vähän suppeampi merkitys, ja joka sopii paremmin arvomaailmaani, on "yksinkertaistaminen". Asiat siis tehdään yksinkertaisemmin ja karsitaan pois turhia työvaiheita. Kuulostaa jo paljon paremmalta.

Alussa olin innoissani ajatuksesta ryhtyä valmistuttuani käsityöyrittäjäksi. Ajattelin että innokkaana ompelen tyynyjä, pussukoita ja kasseja, ja myyn niitä sitten ja _ihmiset vain ostavat niitä_. Ja vielä mitä. Ei se nyt ihan niin helposti käykään. Onneksi tein toisen vuoden työssäoppimisjaksot NY-yrittäjänä, jonka kautta tämäkin asia valkeni näinkin varhaisessa vaiheessa. Ylläpidin verkkokauppaa kevätlukukauden ajan, ja totesinpa että ehkä se ei olekaan mikään paras myyntikanava tekstiilituotteille. Myyjäispöydän takana seisomista taas pääni ei pidemmän päälle kestä.

Suosikkikurssejani oli ilman muuta kankaankudonta ja erityistekniikat. Pidin paljon myös kuvallisesta ilmaisusta sekä, yllätys yllätys, sisustussuunnittelun kurssista. Pidin tästä kurssista, koska enimmäkseen piirsimme ohjattuna pohjapiirroksia ja seinäprojektioita, minkä koin todella mukavana ja turvallisentuntuisena puuhana. Saimme myös suunnitella julkisen tilan tekstiiliteoksen koulun tiloihin, mutta sitä ei tarvinnut oikeasti toteuttaa. Erityistekniikoista verkonpunonta oli mukavinta. Ensimmäinen kokeilu muistutti verkkoa vain etäisesti, mutta jo toisesta kokeilusta syntyi ihan siisti verkko. Sellaista käpyä, jota verkonpunontaan tarvitaan, en vain ole vielä onnistunut hankkimaan. Omista tekeleistäni mielestäni onnistuneimmat oli villainen torkkupeitto sekä pellavainen pöytäliina, johon sovelsin pohjalaista kilpikangasta.

Mitä tekisin toisin, jos ajassa voisi palata taaksepäin? Ensimmäisen tuotteeni, Satulinnun, väreiksi valitsisin ehkä jotain muuta kuin puhtaat perusvärit. Pahin fiasko oli kolmen päivän näyttö, jota silloin manailin; vaihtaisin neuleen ihan joksikin muuksi. Siinäkö kaikki? Ei nyt tähän hätään tule muuta mieleen.

Entä miten tästä eteenpäin? Kaikkein tärkeimpänä jatkan tietysti japanin opiskelua, itseopiskeluna tosin. Michi 2 -kirja on käyty läpi, joten se olisi toistaiseksi kertausta ja kanji-merkkien opiskelua, missä riittääkin paljon haastavaa mutta äärettömän mielenkiintoista työtä. Opiskelua ei kannata koskaan lopettaa.

Ajattelin myöskin aloittaa maalaamaan vesiliukoisilla öljyväreillä. Eräänä iltana vaan päätin, että aloitan sen öljymaalauksen. Oikeasti. Akvarellivärit pysyy ilman muuta siinä rinnalla, ja niissä taas on ihan toisenlaiset mahdollisuudet. Ties vaikka öljyvärit sopisivat omaan maalaustyyliini paremmin, vähän on sellainen aavistus. Ainakin aion kokeilla.

Juuri hankkimastani uudesta tutkinnosta ja tekstiiliasioista en osaa tässä vaiheessa juuri mitään sanoa. Kesä on mennyt raskaasta koulurupeamasta toipumiseen. Ideoita on silti tullut, ja olen niitä ylös kirjannut, etteivät unohdu, ties vaikka niistä jotain syntyisi. Tavallisten sisustustekstiilien tekeminen on alkanut tuntua jotenkin tyhjältä ja tarkoituksettomalta, tekisin mieluummin jotain merkityksellisempää. Pitäisi keksiä jotain täysin uutta. Ne kaikki pussukat, kassit ja tyynyt, mitä olen tähän mennessä tehnyt, ovatkin pelkkiä harjoitustekeleitä. Onhan sellaisia ihan mukava ommella muuten vain; omaan käyttöön ja lahjaksi sukulaisille. En ehkä koskaan voi olla tehokas ja tuottava yhteiskunnan jäsen, mutta tarvitseeko minun ollakaan? Olen saamaton hippi ja sillä sipuli.

Kesäkuussa otin sellaisen projektin, että kävin työhuoneestani kaikki kaapit ja laatikostot läpi, tavoitteenani heittää puolet tavaroista pois. Ilokseni huomasin että onnistuin siinä. Iso jätesäkillinen tavaraa lähti pois. Tuntui vapauttavalta päästä turhasta roinasta eroon, suosittelen samaa lämpimästi muillekin!

Joten kiitos lukijoille!

Seurailen jatkossakin mielenkiinnolla Sisustustekstiilin sivuilta opiskelijoiden blogeja.

Loin kesän aikana uuden blogin, joka tosin on vielä ihan alkutekijöissään:

http://kannistontila.blogspot.fi/


Muutama kesäinen kuva..







Kanainen kuva kesäkuulta.




maanantai 25. toukokuuta 2015

Puuhilla

Tässä vähän tarinaa Puuhillasta. Alkunsa se sai siitä, kun eräänä aamuna hajamielisenä lueskelin erään mangapokkarin takasivumainoksia. Yotsuba-mangan mainoksessa luki näin: "Viisivuotias Yotsuba on iloisuutta ja energiaa pursuava tyttö, joka saa puuhillaan ja kommelluksillaan lähiympäristönsä sekaisin." Takerruin sanaan "puuhillaan" ja niinpä siitä syntyi vähitellen uusi tuotemerkki. Olen saanut rauhassa miettiä ja työstää Puuhillaa puoli vuotta. Kaverikseen se sai maisemakuvan, jonka olen omalla pihallani kuvannut monta vuotta sitten. Kuva toimii myös käyntikortin ja tuotelipukkeiden pohjana. Goottityylinen fonttikin veti puoleensa. Puuhillan graafinen ilme on mielestäni onnistunut. Alkuaikojen väri-iloittelun olen vaihtanut tummempiin ja harmaisiin sävyihin, mikä ehkä kuvastaakin paremmin mielenmaisemaani.









Hukkaset

Viimeiseksi näyttötyökseni sovimme, että suunnittelen uuden tuotteen, valmistan ja laitan myyntiin verkkokauppaan. Päätin sitten yllättää kaikki ja tein sudenmuotoisia kirjanmerkkejä, sillä olen aina tykännyt susista. Olen kova lukemaan, joten kirjanmerkki on itselleni tuttu ja tarpeellinen esine.

Pinterestistä löytyvistä susien kuvista hain luonnollista siluettia, ja piirsin kirjanmerkin ääriviivat vapaalla kädellä. Materiaalina käytin 300 g/m² akvarellipaperia. Muita materiaalivaihtoehtoja oli kangas (mikä olisi vaatinut ompelua), huopalevy (johon ei nyt ole varaa sijoittaa) ja ohut vaneri. Jokaisessa on hyvät ja huonot puolensa, mutta siis, päädyin akvarellipaperiin, sillä kaapistani löytyy sitä ennestään. Kaavan avulla piirretyt ja valmiiksi leikatut hukat maalasin lopuksi akvarelliväreillä molemmilta puolilta. Väreinä käytin paynenharmaata ja seepiaa. Paynenharmaa on suosikkivärejäni akvarellipaletilla. Harkitsin myös silmiä, mutta totesin, että parempi ilman. Mitä pelkistetympi, sen parempi. Vähemmän on enemmän. Yhteensä olen tehnyt 100 kirjanmerkkiä, noin 30 kappaleen sarjoissa. Nimeä sai ihan tosissaan miettiä, sillä halusin antaa näille hyvän nimen, eikä sitä ollut helppo keksiä. Lopulta nimeksi valikoitui Hukkanen. Alla muutama esimerkki.









Koska valmistan Hukkaset kokonaan käsin, niitä on oikein mukava tehdä. Yksi kirjanmerkki myös valmistuu suhteellisen nopeasti. Koneiden kanssa työskentely on välillä stressaavaa, kun ne eivät aina toimi niin kuin pitäisi, mutta käsin tekeminen on suorastaan terapeuttista.

Täältä siis löytyy Hukkaset, vielä 29.5. asti: holvi.com/shop/unilintu/section/kirjanmerkit/




maanantai 18. toukokuuta 2015

Pöytäliinan uusi elämä

Otsikossa se jo näkyykin, eli kangaskollaasitaulun nimi. Siellä se nyt on koulun käytävän seinällä näkyvillä jonkin aikaa. Vieressä on kuvia opinnäytetyöstä Kevään Kuiskaus.







sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kangaskollaasitaulu

Sain ajatuksen kangaskollaasitauluista jo talvella. Olin ajatellut että tekisin niitä tässä jaksossa, ellen sitten keksi jotain muuta. Halusin tehdä jotain mitä en ole aikaisemmin tehnyt. En odota että saisin aikaan mitään erityisen hienoa, vaan että löytäisin tekstiilimaailmasta itselleni uuden alueen. Inspiraationa tähän toimivat pinterestistä löytämäni ihanat kangaskollaasiteokset.

Tavoitteenani olisi saada valmiiksi yksi iso kangastaulu, ja jos aikaa jää, pari pientä taulua, (tai sitten suunnitella eteenpäin jotain uutta, joka on jo pyörinyt mielessä, mutta siitä lisää myöhemmin.)
Ison taulun aiheeksi valitsin tutun ja turvallisen puun, sillä tämä on kuitenkin ensimmäinen kangaskollaasitauluni. Puussa kasvaa marjoja, joka on siis puuhilla. Se on muuten samannäköinen kuin oikea hilla, mutta se on väriltään vaaleanpunainen. Materiaalina käytän pääasiassa kierrätyskankaita. Sininen tausta on vanha pellavapöytäliina, vihreät osat sekä alareunassa oleva vaalea osa pellavatableteista, puun lehdet koulun pellavakangasta ja marjat vaaleanpunaista puuvillakangasta.

Taulua ei luonnollisestikaan ole tarkoitus pestä, eikä sitä edes voi pestä, sillä niittaan sen kiinni puukehikkoon. Ompelen vielä sinisen kankaan jollekin isommalle kankaalle, jotta saan sen käännettyä puukehikon ympäri. Taulu on uniikkikappale; toista samanlaista ei tule.


Tähän mennessä tehtyä.

Yksityiskohta taulusta.

Lehtien ompelukokeiluja.

Sommittelua.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kevään viimeinen rutistus

Ja niin koitti viimeinen jaksoni tässä koulussa. Työssäoppimispaikkani on viime syksyltä tuttu oma yritys, Vihreä Uni NY. Olen odottanut innolla tätä jaksoa, että voin vielä vähäksi aikaa keskittyä pyörittämään yritystäni, ennen kuin se lukuvuoden päätteeksi lopetetaan. Meitä on mukava pieni ryhmä suorittamassa TOY-jaksoa.

Tavoitteenani olisi kehittää ja mainostaa verkkokauppaani, sekä luoda jotain uutta, josta lisää myöhemmin...

Tässä vihdoinkin se osoite verkkokauppaani:  holvi.com/shop/unilintu/


sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Pohdintaa näyttelyprojektista

Meillä on ollut 2. lukuvuodella monenlaisia kursseja. Yksi niistä oli näyttely. Meidän piti suunnitella jokin esillepano omille tuotteillemme, esim. pop up -kauppa tai näyttely. Päätimme järjestää Japani-henkisistä tuotteistamme näyttelyn Naisex-messuille Venemestarinkadulle. Tosin olin itse sinä päivänä sairaana, kun tästä päätettiin.

Näyttely-kurssi oli haastava ja turhauttava. Mutta lopputulos yllätti meidät kaikki. Näyttelystä tuli todella hieno ja raikkaan oloinen. Mutta mitä tulee omaan työpanokseeni, tunsin itseni täydelliseksi tumpeloksi näyttelyä järjestäessä ja rakentaessa, esim. ripustuskeppejä sahattaessa. Mutta jos kotona sahaan jotain lautoja, osaan kyllä sahata ihan hyvin, olenhan maalainen. Ehkäpä asia onkin niin, etten pohjimmiltani ole käytännön asioissa mikään tumpelo, vaan toisten ihmisten läsnäolo tekee minusta sellaisen. Ympäristö vaikuttaa myös. Meikäläistä ei vaan ole luotu ryhmätyöhön, olen täydellinen yksintyöskentelijä.

Rakentamispäivänä tuli vähän mutkia matkaan. Siinä meidän nurkkauksessa oli Jaffa-automaatti, joka oli tarkoitus siirtää pois näyttelyn ajaksi. Emme kuitenkaan saaneet siihen hätään ketään tarpeeksi vahvaa ja osaavaa siirtämään sitä, joten ratkaisimme tilanteen niin, että peitimme automaatin Sirkun maalaamilla bambu-suurkuvatulosteilla, joiden piti alun perin tulla seinää vasten, ja Jaffa-logon valo jopa paistoi aika kivannäköisesti paperin läpi. Joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

Messupäivän koitettua näyttelyosastoa valvoessamme, totesimme, etteivät kaikki edes tajunneet, että siellä on joku näyttely, olimmehan aika syrjäisessä nurkassa. Tällaistakin tapahtui: pari ihmistä tuli aulaan, jossa olimme, toinen heistä katsoi näyttelyosastoomme päin ja sanoi toiselle: "Jaa, täällä ei ole enää mitään", kääntyivät kannoillaan ja menivät pois. Että "ihan kiva". Aika harvat kävivät katsomassa näyttelyämme. Ehkäpä julisteemme eivät oikein erottuneet seinästä.

Lopuksi vielä kuvat lehtijutusta. Kissakamukin pääsi kuvaan!